Maaliskuussa alkavat kurssit

Vaikka suurin osa CampusSportin erillismaksullisista kursseista pyörähti käyntiin jo tammikuussa, on maaliskuussa mahdollisuus päästä sukeltamaan syvemmälle improvisaation, belly dancen ja shakin saloihin. Kaikki kurssit ovat viiden tapaamisen mittaisia ja alkavat viikolla 11. Maaliskuussa alkaa myös painonnostokurssi, mutta se on jo myyty loppuun.

Improvisaatiokurssin vetäjänä on teatteri-ilmaisun ohjaaja Joanna Savikurki. Hän johdattelee osallistujat improvisaation pariin leikkien ja luovien harjoitteiden kautta, joissa kehittyvät esiintymistaidot ja heittäytymiskyky. Rennot ja liikehdintään sopivat vaatteet on hyvä olla, hauskanpidon ohella tulee varmasti hiki.

Belly dance on liikekieleltään pehmeää sekä vaikutteiltaan pitkälti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kansantansseihin nojaavaa. Lantio on liikkeissä isossa roolissa, mutta myös hartioiden ja selän kireydet saavat helpotusta. Itämainen tanssi sopii kaikille iästä, koosta tai sukupuolesta riippumatta. Alkeista aloittavalla kurssilla ei vaadita tanssitaustaa, ohjaajana toimii Twerk-tunneiltakin tuttu Amanda Nousiainen.

Shakin jatkokurssin nimeä ei kannata pelästyä, sillä osallistuakseen riittää, että on joskus pelannut shakkia ja tuntee pelin säännöt. Kurssilla käydään läpi mm. tekniikoita pelin avaamiseen, sommitelmia, suunnitelmia ja tutustutaan nettishakkiin.

Voit lukea kurssien kuvaukset, aikataulut ja hinnat liikunta-aikataulun kurssit-välilehdeltä. Kursseille ilmoittaudutaan maksamalla kurssituote CampusSportin verkkokaupassa. Kursseille osallistuminen ei edellytä CampusSportin liikuntamaksun maksamista, jos et halua käyttää muita CampusSportin palveluita.

CS 21.2.2020