Vastauksia kevään palautteisiin

Toteutimme huhtikuussa 2019 palautekyselyn, johon tuli yhteensä reilut 200 vastausta. Kiitos kaikille vastanneille! CampusSportin palveluiden yleisarvosana on vakiintunut tietylle tasolle ja se oli jälleen 4,19 (asteikolla 1-5). Olemme lukeneet läpi kaikki annetut palautteet ja pyrimme puuttumaan mahdollisiin epäkohtiin ja kehittämään toimintaamme niiden pohjalta. Aiempien kyselyiden tapaan haluamme vastata julkisesti osaan palautteista.

Koska monet palautteet toistuvat vuosittain emmekä ole välttämättä vastanneet niihin uudestaan, saattaa uudempia asiakkaita kiinnostaa myös aiempien kertojen vastaukset: https://www.campussport.fi/fi/vastauksia-syksyn-palautteisiin-2/ (syksy 2018) ja https://www.campussport.fi/fi/vastauksia-syksyn-palautteisiin/ (syksy 2017).

Kuntosalit ovat aina täynnä, eikä sinne mahdu tarpeeksi ihmisiä samaan aikaan. Ryhmäliikuntaa saisi olla myös enemmän.
Kuntosaliemme käyttöasteet ovat keskenään hyvin erilaisia. Suosittelemme kokeilemaan erityisesti Formiksen ja Ruiskadun kuntosaleja, joissa on keskimäärin muita CampusSportin kuntosaleja vähemmän kävijöitä. Lisäksi viikonpäivä ja kellonaika vaikuttavat paljon salin ruuhkaisuuteen. Eniten ruuhkaa on klo 16-20 välisenä aikana, jonka lisäksi alkuviikko on huomattavasti loppuviikkoa suositumpi aika treenata. Ryhmäliikuntatuntien määrää emme valitettavasti pysty nykytiloissa ja nykybudjetilla lisäämään.

Olen ollut hieman pettynyt ryhmäliikuntatunteihin. – – Tänä keväänä CampusSportin tarjonnasta on ollut vaikea löytää mukavaa ns. perustanssituntia. – – Minusta on kiusallista, että valikoima on niin laaja, tuntikuvausten etukäteen lukemiseen menee aikaa, sitä kokeilee uusia ja uusia ja ei vain löydä kivaa. Pienempi valikoima riittäisi, ja samaa tuntia voisi olla tarjolla eri päivinä ja kellonaikoina. Itselläni opintojen ja töiden yhteensovittamisen takia myös viikko-ohjelmat vaihtelevat tosi paljon ja se on harmillista, että kerran voi päästä jollekin tunnille, seuraavalla viikolla ei, ja sitten kun jälleen pääsee opettajat olettavat että siellä on käynyt koko kauden.
Tämä palaute tuo mielenkiintoisesti esiin erilaiset katsantokannat; yleensä lajitarjontaa toivotaan entistä monipuolisemmaksi. Mikäli itselle sopivaa lajia on vaikea löytää, niin CampusSportin liikuntasuunnittelijat avustavat mielellään sopivien lajien löytämisessä. Liikuntaneuvontaa on mahdollista saada niin sähköpostitse kuin sopimalla henkilökohtaisen tapaamisen. Oletko käynyt kokeilemassa tanssitunneistamme esim. DanceFitiä, ConfiDancea tai Zumbaa? Niissä helpot koreografiat vaihtuvat kappaleittain. Kaikilla CampusSportin viikkotunneilla lähtökohtaolettamuksena on, että tunneille voi tulla mukaan milloin tahansa kauden aikana.

Kesäkauden hinta tuntuu suolaiselle tälläiselle ryhmäliikuntatunteihin suuntautuneelle kuntoilijalle. Uskon että monelle muullekin kesäkausi jää ottamatta suhteellisen heikon hintalaatusuhteen vuoksi. Toivottavasti tulevina vuosina pystyttäisiin panostamaan kesäkauteen hieman enemmän.
Kesäkauden kuukausikohtainen hinta on hieman yli 8 euroa, mikä on nähdäksemme varsin kohtuullinen summa. Korkeakoulut ovat sitoutuneet rahoittamaan liikuntatoimintaa yhdessä sovituin rahoitusperiaattein ja CampusSportille on määritelty vuosibudjetti. Mikäli kesään halutaan satsata enemmän, tarkoittaisi se sitä, että varsinaisen lukuvuoden aikana pitäisi nipistää huomattavasti liikuntatarjonnan määrästä, sillä vuositasolla ei ole varaa kasvattaa menoja. Koska kysyntää tunneille on varsinaisen lukuvuoden aikana paljon, ei tuntimäärien vähentäminen ole realistista. Edellä mainituista syistä johtuen CampusSportin kesäkauden ohjattu toiminta järjestetään muusta lukuvuodesta poiketen sillä periaatteella, että kesäkauden tulojen tulee kattaa kesäkauden menot. Mitä enemmän kesämaksuja maksetaan tänä vuonna, sitä enemmän voinemme järjestää kesätoimintaa ensi vuonna.

Salien käyttäjätilastot voisi laittaa kuntoon niin että ne näyttäisivät keskiarvot joka kuukaudelta, sekä myös todellisen maksimikävijämäärän eikä vain 15+ kuten nyt. ASA:lla on ihan yleistä että iltaisin on 30+ ihmistä, joten nykyinen kävijätilasto kaunistelee totuutta tungoksesta to-del-la paljon.
Kuntosalien kävijätilastot näyttävät neljän edellisen viikon keskiarvon ja tilastot päivittyvät viikoittain aina maanantain vastaisena yönä eli tilastot ovat lähtökohtaisesti ajan tasalla, mutta esimerkiksi toukokuussa kevätkauden juuri vaihduttua kesäkauteen tilastot eivät ole olleet täysin luotettavia, sillä tilastoihin vaikutti vielä kevätkauteen kuuluneet viikot, jolloin liikuntamaksun maksaneita oli kesäkautta enemmän. Nykyisellä teknisellä toteutuksella eksakteja lukuja ei ole mahdollista saada näkyviin, mutta otamme harkintaan lisävärikoodien lisäämisen tilastoihin.

Toivoisin, että Formis-kuntosali aukeaisi arkisin jo klo 6 tai 6.30. Se helpottaisi aamukiireitä.
Formista ei valitettavasti ole mahdollista avata nykyistä aikaisemmin, sillä kuntosalin siivous suoritetaan aamuisin eikä sitä ole mahdollista aikaistaa. Sama koskee myös muita kuntosaleja.

Viime lukukaudella Educariumin tunnit olivat hyvin täynnä, joten yhtäkkiä alkoi häiritä se, että henkilökunta saa osallistua opiskelijoiden tunneille, vaikka opiskelijat eivät saa kuitenkaan käydä henkilökunnan tunneilla. Varmasti henkilökunnaksi tietämiäni henkilöitä pakkautuu tietyillä tunneilla aina parhaille paikoille ja täyttää puoli salia. Opiskelijoille tarkoitetut edulliset palvelut pitäisi rajata meille. Henkilökunnalla on varaa ostaa tuntinsa muualtakin, jos heille suunnattu tarjonta ei riitä.
CampusSport on koko korkeakouluyhteisölle suunnattu palvelukokonaisuus, jossa opiskelijat ja henkilökunta ovat molemmat tärkeitä ja tasaveroisia asiakasryhmiä. CampusSport on korkeakoulujen valitsema tapa tukea henkilöstönsä työhyvinvointia (vrt. liikuntasetelit). Henkilökunnalle on tarjolla muutama viikoittainen ainoastaan henkilökunnalle suunnattu tunti, mistä johtuen henkilökunnan liikuntamaksu on opiskelijoita korkeampi, mutta muuten kaikki liikuntatarjonta on tarkoitettu yhtä lailla niin opiskelijoille kuin henkilökunnalle eli erillisiä ”opiskelijoiden tunteja” ei tarjonnassamme ole.

Toivoisin enemmän vesiliikuntaa.
Ohjattuun vesiliikuntaan on todennäköisesti tulossa syksylle yhden viikkotunnin lisäys, mutta valitettavasti korkeista allasvuokrista ja huonoista käytettävyysajoista johtuen emme pysty lisäämään vesiliikuntaa sitä enempää.

Toivoisin enemmän kamppailulajeja ja kuntonyrkkeilyn alkeiskurssia. Tanssitunnitkin olis jees (muu kuin DanceFit jossa yhdistellään eri tyylejä).
Kamppailulajien lisääminen on myös meidän intresseissämme, mutta lähivuosina useampia kamppailulajitunteja on jouduttu lopettamaan vähäisten osallistujamäärien takia, joten ainakin toistaiseksi niiden suosio on näyttänyt heikolta. Mietimme parhaillaan uusia tapoja lisätä kamppailulajitarjontaa. Kuntonyrkkeilyn alkeiskursseja kuitenkin tarjoamme, tänä lukuvuonnakin sellainen on järjestetty kolme kertaa. Myös tanssitunteja oli kevätkaudella tarjolla useampia viikossa, niin eri tyylejä yhdisteleviä kuntotanssitunteja kuin yhteen lajiin keskittyviä koreografisempia tunteja. Koreografisemmat tunnit järjestetään Sport Sirkassa.

[Kuntosalit ovat] Pieniä, liikaa väkeä, vanhat ja turvattomat laitteet. Ruiskatu ehdottomasti paras paikka.
Nykyisten kuntosalien kokoon emme pysty vaikuttamaan, mutta laitteiden turvallisuus on meille tärkeää ja laitteita huolletaankin säännöllisesti. Mikäli asiakkaamme huomaavat laitteiden turvallisuudessa puutteita, toivomme siitä välittömästi ilmoitusta liikuntatilavalvojille tai sähköpostitse osoitteeseen info@campussport.fi.

Mielestäni todella hölmöä, että minun on käytävä maksullinen kurssi (jonne en esimerkiksi töiden takia välttämättä pääse) osallistuakseni kuntonyrkkeilyyn. Eikö näitä tekniikoita voisi käydä varsinaisilla tunneilla läpi?
Tietyt lajit ovat sellaisia, että tunnin sujuvuuden, mielekkyyden ja turvallisuuden kannalta on tarpeen, ettei viikkotunnilla ole mukana aivan vasta-alkajia. Ohjaajan on voitava keskittyä koko ryhmään, eikä se onnistu, jos ensikertalaisille pitää antaa merkittävän paljon erityishuomiota. Tästä syystä olemme päätyneet erillisten alkeis-/tekniikkakurssien järjestämiseen.

Olen käynyt vain yhdellä kuntosaleista, mutta olen saanut sellaisen käsityksen, että niistä useimmilla on enemmänkin vapaapainoharjoitteluun sopivaa välineistöä. Itselleni en koe sellaista niin sopivaksi, minkä vuoksi ei ole tullut kuntosaleilla käytyä.
Kaikilla kuntosaleillamme on niin vapaita painoja kuin painopakkalaitteita ja kannustamme käymään rohkeasti tutustumassa eri kuntosaleillamme, jotta itselle sopivin vaihtoehto löytyy. Mikäli itsenäinen tutustuminen ei tunnu mielekkäältä, niin tarjoamme lukuvuoden aikana kerran viikossa kaikilla kuntosaleillamme maksutonta kuntosaliohjausta, jolloin on mahdollista pyytää apua välineiden käyttöön. Myös liikuntatuutoreita on mahdollista pyytää esittelemään kuntosaleja lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tutors@campussport.fi.