Hyppää sisältöön

Hae liikuntatuutoriksi lukuvuodeksi 2026-2027

Lukuvuoden 2026-2027 liikuntatuutorihaku järjestetään 7.4.-26.4.2026. Liikuntatuutorit ovat osa CampusSportin matalan kynnyksen toimintaa, jonka tavoitteena on tehdä liikkumisesta mahdollisimman helposti lähestyttävää. Tuutori on vertaistukihenkilö, eli tavallinen liikkuja, joka tukee ja kannustaa muita tavallisia liikkujia. Tuutorin ei siis tarvitse olla liikunta-alan asiantuntija tai himourheilija, vaan riittää, että liikkuminen kiinnostaa.

Liikuntatuutori kannustaa Turun korkeakoulujen väkeä liikkumaan, eli

  • innostaa uudet opiskelijat CampusSportin käyttäjiksi: opastaa kokeilijoita liikuntatiloissa ja esittelee CampusSportia uusien opiskelijoiden tapahtumissa
  • toimii liikuntakaverina
  • järjestää tapahtumia
  • auttaa kursseilla ja kilpailuissa
  • kertoo käyttäjäkokemuksiaan liikuntavuoroista
  • toimii CampusSport-lähettiläänä omassa korkeakoulussa
  • Lisäksi viestinnästä kiinnostuneilla liikuntatuutoreilla on mahdollisuus tehdä CampusSportin Instagram-tilille esittelyjä liikuntavuoroista.

Tutustu tarkemmin liikuntatuutoreiden järjestämään toimintaan Liikuntatuutorit-sivulla.

Liikuntatuutoreina voivat toimia ainoastaan asiakkaamme, joilla on joskus ollut CampusSportin liikuntamaksu maksettuna, sillä tuutoreilla täytyy olla omakohtaista kokemusta palvelumme käytöstä. Tuutorina toimiminen edellyttää aktiivista, aloitekykyistä ja omatoimista asennetta. Liikuntatuutorointi perustuu vapaaehtoisuuteen ja siitä ei makseta rahallista korvausta. Tuutorit saavat kiitokseksi panoksestaan ilmaisen liikuntakäyttöoikeuden sekä mahdollisuuden osallistua ilmaiseksi erillismaksullisille kursseille ja kilpailuihin. Lisäksi tuutoroinnista saa kokemusta tapahtumien järjestämisestä sekä pyydettäessä työtodistuksen.

Tuutoreiden toimintakausi on lukuvuoden mittainen. Kiireisin aika on elokuun lopusta lokakuun alkuun, joten on tärkeää, että pystyt sitoutumaan toimintaan kyseisenä ajankohtana. Lukuvuoden aikana tulee tehdä 40 tuutorointituntia.

Lisäksi tuutoreiden tulee osallistua viiden tunnin mittaiseen koulutukseen, joka jakautuu kolmeen osioon:

  1. Etäkoulutus, jonka suoritat itsenäisesti viimeistään su 17.5.2026. Koulutusmateriaali toimitetaan valituksi tulleille liikuntatuutoreille hakuajan päätyttyä. Osion kesto on yksi tunti.
  2. Lähikoulutus ke 20.5.2026 klo 16-18.
  3. CampusSportin liikuntatiloihin tutustuminen itsenäisesti viimeistään 23.8.2026. Osion kesto on kaksi tuntia.

Kaikkien osioiden suorittaminen on pakollista.

Liikuntatuutoritoiminta on kaksikielistä. Tuutorivastaava käyttää koulutuksissa ja tapaamisissa aina sekä suomea että englantia. Tuutorit voivat puhua valitsemaansa kieltä: suomea, ruotsia tai englantia.

Hae tuutoriksi täyttämällä hakulomake osoitteessa: https://forms.gle/XD5Fx3wJHj4u98vy5 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Hakua varten sinun tulee lisäksi kuvata itsestäsi kolmen minuutin mittainen video. Ohjeet videon kuvaamiseen ovat hakulomakkeessa. Hakulomaketta ei voi täydentää, vaan se on täytettävä kerralla, joten tutustu lomakkeen ohjeisiin huolellisesti ennen täyttämistä.