Käyttösäännöt
Maksamalla liikuntamaksun asiakas hyväksyy CampusSportin käyttösäännöt sekä antaa luvan henkilötietojensa käsittelyyn.
Yleistä
- Liikuntapalveluiden käyttäjän on noudatettava CampusSportin työntekijöiden antamia ohjeita.
- Liikuntakäyttöoikeus on henkilökohtainen eikä sitä saa luovuttaa toiselle henkilölle. Käyttäjä ei saa päästää muita henkilöitä liikuntatiloihin.
- Liikuntapalveluiden käyttäjän tulee esittää henkilöllisyystodistus CampusSportin työntekijän pyynnöstä.
- CampusSport pidättää oikeudet liikuntavuorojen ja tilojen poikkeusaikatauluihin sekä liikunta-aikataulun pysyviin ja/tai väliaikaisiin muutoksiin. Muutoksista pyritään tiedottamaan liikuntapalveluiden asiakkaita hyvissä ajoin.
- CampusSportin liikuntamaksu ei sisällä vakuutusta. Käyttäjä vastaa itse omasta vakuutusturvastaan.
- Edellytämme kaikkien palveluita käyttävien sitoutuvan turvallisemman tilan periaatteisiin. Turvallisemman tilan periaatteiden tarkoituksena on ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä, kuten häirintää, kiusaamista ja syrjintää CampusSportin toiminnassa. Lisäksi periaatteilla ohjataan sekä asiakkaita että henkilökuntaa puuttumaan epäasialliseen käytökseen.
Ajanvarauskäytännöt
- Liikuntavuoroille voi varata paikan 7 vuorokautta ennen vuoron alkua CampusSportin sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä. Paikkavaraus tulee tehdä viimeistään 30 minuuttia ennen vuoron alkua. Jokaisella käyttäjällä voi olla samanaikaisesti neljä (4) varausta ja viisi (5) jonopaikkaa.
- Esteen sattuessa varaus tulee peruuttaa sähköisen ajanvarausjärjestelmän kautta. Peruutuksia ei oteta vastaan sähköpostitse tai puhelimitse. Peruutus tulee tehdä viimeistään 2 tuntia ennen vuoron alkua. Varausta ei ole tämän jälkeen mahdollista peruuttaa. Jonon kautta paikan saaneita koskee sama peruutusaikaraja.
- Paikkavaraus tulee vahvistaa liikuntatilan asiakasnäytöllä viimeistään 10 minuuttia ennen vuoron alkua. Pelkkä tagin näyttäminen lukijaan ei riitä, vaan varattu aika tulee valita ja vahvistaa asiakasnäytöllä. Jos tuntivarausta ei vahvisteta, paikka vapautuu muille käyttäjille.
- Paikat tulevat vahvistettavaksi näytölle kaksi tuntia ennen vuoron alkua. Asiakkailla ei kuitenkaan aina ole pääsyä näytöille vielä kahta tuntia ennen päivän ensimmäisten vuorojen alkua, koska liikuntatilat ovat suljettuina. Tästä listasta näet, milloin asiakkailla on pääsy näytölle.
- Liikunta-aikataulussa oleville vuoroille voi osallistua myös ilman ennakkovarausta. Liikuntavuorojen paikoista 70 % voi varata ennakkoon ja loput paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Kaikkien osallistujien tulee vahvistaa paikkansa vuorolle liikuntatilan asiakasnäytöllä. Pickleball-, padel- ja curling-vuoroilla sekä osalla sulkapallovuoroista kaikki paikat ovat varattavissa ennakkoon. Varattavissa olevien paikkojen määrä näkyy ajanvarausjärjestelmässä.
- Kahdesta käyttämättä jätetystä ja peruuttamattomasta varauksesta seuraa automaattisesti kahden viikon varauskielto.
Liikuntatiloissa toimiminen
- Liikuntavuorot alkavat täsmällisesti aikataulussa ilmoitettuna kellonaikana. Käytettävät välineet pitää olla haettuna ennen vuoron alkamista. Myöhässä saapuneita ei päästetä liikuntasaliin.
- Pukeudu asianmukaisesti. Tarvitset mukaasi liikuntaan soveltuvat vaatteet, sisäliikuntakengät tai sukat, vesipullon ja hikipyyhkeen.
- Vältä vahvojen hajusteiden ja aerosolien käyttöä pukuhuoneissa ja liikuntatiloissa.
- Anna muille treenirauha. Vältä turhaa keskustelua ohjattujen tuntien aikana.
- Matkapuhelinta ei saa käyttää tunnin aikana.
- Liikuntatiloissa kuvaaminen on lähtökohtaisesti kielletty. Kuvaaminen on sallittua vain poikkeustapauksissa henkilökunnan luvalla.
- Huolehdi käyttämiesi välineiden palauttamisesta ja puhdistamisesta.
- Päihteiden käyttäminen liikuntatiloissa on kielletty.
- Liikuntavuoroihin voi tutustua osallistumalla vuorolle. Vuoroja ei voi tulla katsomaan.
Peruutusehdot ja sääntörikkomukset
- Liikuntamaksuilla on kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän peruuttamisoikeus. Kaikilla CampusSportin palveluilla ei kuitenkaan ole peruuttamisoikeutta, ja peruutusehdot vaihtelevat palvelutyypin mukaan. Peruutus edellyttää aina kirjallista ilmoitusta. Tarkemmat tiedot ja palvelukohtaiset peruutusehdot löydät täältä.
- CampusSportilla ei ole velvollisuutta palauttaa maksuja force majeure -tilanteissa.
- Liikuntakäyttöoikeuden ja käyttöehtojen väärinkäytöstapauksissa asiakkaan liikuntakäyttöoikeus voidaan peruuttaa ja asiakkaalle voidaan asettaa määräaikainen kahden kuukauden CampusSportin liikuntapalveluiden osto- ja käyttökielto. Kiellon päätyttyä asiakas saa palveluiden käyttöoikeuden takaisin maksamalla palveluista hinnaston mukaisesti.