Hyppää sisältöön

Tuntikuvaukset

Tältä sivulta löytyvät kaikkien liikuntavuorojemme kuvaukset. Liikuntavuorot on jaoteltu kategorioittain vaativuustasoihin 1-3. Kannustamme rohkeasti kokeilemaan, mitkä tunnit sopivat sinulle, koska vuoroilla voi liikkua soveltaen omalla tasollaan. Ohjaajalta voi kysyä vaihtoehtoisia liikkeitä ja tunnin aikana voi tarvittaessa levätä. Kaikille vuoroille voi osallistua missä tahansa vaiheessa kautta.

Tarvittavat välineet löytyvät liikuntatiloista. Et tarvitse mukaasi muuta kuin liikuntaan soveltuvat vaatteet, sisäliikuntaan sopivat jalkineet, vesipullon ja hikipyyhkeen. Liikuntatiloissa voi olla viileää, joten etenkin kevyille tunneille kannattaa varata pitkähihainen paita ja villasukat. Suurimmalla osalla tunneista soitetaan musiikkia. Voit halutessasi pyytää äänenvoimakkuuteen muutoksia tai käyttää korvatulppia.

Tuntikategoriat

Voima

Tuntitasot

Voima

Voima 1:

Vuoro koostuu erilaisista lihaskuntoa kehittävistä harjoitteista. Vuorolla harjoitellaan liikkeiden tekemisen oikeaa tekniikkaa. Lihakset rasittuvat kevyesti.

Voima 2:

Vuoro koostuu erilaisista lihaskuntoa kehittävistä harjoitteista. Lihakset väsyvät ja niissä tuntuu poltetta.

Voima 3:

Vuoro koostuu erilaisista lihaskuntoa kehittävistä harjoitteista. Lihakset väsyvät merkittävästi ja harjoituksen lopussa toistojen tekeminen tuntuu raskaalta.